sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Tuhinaa laatikossa

Muutaman viikon blogihiljaisuuden syy tuhisee täällä laatikossa.


Pian kolmen viikon ikäinen poikavauva on varastanut huomion viimeaikoina. Nyt kuitenkin tällainen pieni vauva-aiheinen postaus. Tätä toista lastamme varten ompelukset tai muut käsityövalmistelut jäivät todella minimiin. Oikeastaan ompelin ainoastaan tämän imetystyynyn päällisen pirteästä kukkakankaasta.



Tuon äitiyspakkauksen laatikon sen sijaan päällystin jo esikoista varten. Se onkin kantokahvoineen ollut tosi toimiva ensisänky. Kahvoista laatikkoa on kätevä siirrellä huoneesta toiseen ja laatikossa vauva on sopivasti suojassa isosiskon hyppiessä ja tanssiessa pitkin sohvia ja lattioita.

Esikoista odottaessa valmistuivat myös nämä taulut hoitopöydälle. Hahmot kopioin tuosta valmiina ostetusta alustasta ja leikkasin huopakankaasta. Taulut ovat käytössä edelleen ja tätä uutta tulokasta varten uudistin ne uusilla kehyksillä, kun vanhat olivat esikoisen käsittelyssä kärsineet tuhoja.



 Käsityölahjoja poikavauva on saanut muutamia. Anoppi on neulonut vinon pinon ihania sukkia.


Oma äitini oli taiteillut tämän mahtavan neuleen.


Ja tässä poika köllöttelee Tinttu.comin hauskoissa lohikäärmepöksyissä. Myös söpöt neuletöppöset poika sai lahjaksi.


Lopuksi vielä tulevan kummitädin trendikäs vauvalahja, kuuluisa Sophie the Giraffe. Kyllä kelpaa täällä Pohjanmaan perukoillakin Jussi-paidassa heilutella Sophieta Hollywood-vauvojen tyyliin :D


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Askartelua parivuotiaan kanssa


Kahden vuoden ja kahden kuukauden ikäinen tyttömme on viime aikoina innostunut askartelusta oikein toden teolla (olosuhteiden pakosta varmaankin). Vaikka itse olenkin koulutukseltani käsityönopettaja, näin pienten kanssa askartelusta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Nuorimmat oppilaani ovat olleet kolmasluokkalaisia. Nyt olenkin päässyt miettimään ja kokeilemaan, millaiset jutut parivuotiaan kanssa onnistuvat.

Suuressa suosiossa on kaikenlainen maalaaminen. Olen antanut tytön maalata omia maalauksia ja lisäksi olen ottanut hänet avuksi maalaamaan kaikenlaista, mitä itse olen maalannut. Jos pinnasta pitää saada tasaista ja viimeisteltyä, maalaan viimeisen kerroksen yksin.

Yhdessä maalattiin esimerkiksi tämä pupun ämpäri.

Kaikkein mieluisinta puuhaa tytölle on pikku koristeiden esimerkiksi muovitimanttejen ja aivan erityisesti nappien tutkiminen, valitseminen ja liimaaminen johonkin askarteluun. Olen antanut hänen surutta tuhlata nappivarastoani. Taannoin askarreltiin esimerkiksi synttärikortti kummisedälle. Tyttö maalasi ensin pohjan, johon oli määrä liimata koristeita. Keskityin hetkeksi omiin juttuihin ja annoin tytön liimata nappeja. Parissa minuutissa niitä olikin päätynyt korttiin melkoinen määrä...

Päivänsankarin mielestä kortti kuvaa hyvin 35-vuotiaan riemua vanhenemisesta...

Pääsiäiseksi tehtiin tietenkin virpomavitsoja ja tässä tytön osuudeksi jäi oikeastaan höyhenten lajittelu ja valinta. En keksinyt, miten kiinnitys olisi häneltä onnistunut. Tosin tällainen materiaalien tutkiminen ja sopivien värien valinta tuntuu kyllä olevan mieluista. Lisäksi vitsoihin askarreltiin mukaan pääsiäiskortteja. Tyttö valitsi Taika-lehden malleista mieluiset ja minä leikkasin osat. Osien ja koristeiden liimaus onnistui tytöltä jo yllättävän itsenäisesti ja itse hämmästyin sitä, miten hyvin silmät ja nokat löysivät paikkansa.

Askartelun riemua pääsiäiskorteissa!

Olen havainnut hyväksi tyyliksi antaa tytön kokeilla ja osallistua melkein kaikkeen, mistä hän on itse kiinnostunut. Ompelukoneet ja neulat on jätetty rauhaan, vaikka ne kovasti kiinnostaisivatkin :) Saksilla leikkaamista olen antanut harjoitella, kun into oli niin kova. Pienillä turvallisilla saksilla tekniikka alkoikin jo luonnistua parin kerran jälkeen. Itse olen yllättynyt, mitä kaikkea tuon ikäinen jo osaa, kun saa kokeilla. Sotkua syntyy, mutta samallapa oppii jälkien siivoamista. Olen myös havainnut, että askartelu on hyvä keino saada lapsi välillä keskittymään ja rauhoittumaan aktiivisempien leikkien lomassa.

Olisi kiva kuulla, jos joltain löytyy hyviä vinkkejä pikkuisten askartelutouhuihin!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä


Viimepäivinä on väkerrelty kaikenlaisia pääsiäisaskarteluja. Tyttö on ottanut osaa kaikkeen enemmän tai vähemmän. Munia maalattiin helmiäis-askartelumaaleilla. Tytön suosima reilu maalin käyttö osoittautui kivan näköiseksi ratkaisuksi, kun pinnasta tuli kaunis ja elävä. Maalatut munat koristeltiin vielä nauhoilla ja timanteilla.





Valkoiseksi maalattuihin oksiin askartelin erilaisia koristeita Taika-lehden ohjeita soveltaen.





Ulos rakennettiin pieni pääsiäispuu oksista ja vanhoista koristeista.





Polkupyörä sai tarakalle narsisseja ja etukoriin pajunvitsoja.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kesämekkoja kierrättämällä


Tässä hetki ennen vauvan tuloa, kun raskaammat hommat eivät enää luonnistu, on ollut hyvää aikaa käsitöille ja askarteluille. Tytön kanssa ollaan askarreltu melkein päivittäin, viimepäivinä lähinnä pääsiäisjuttuja, joista lisää myöhemmin. Lisäksi päätin, että tässä on vielä hyvä sauma ommella tytölle jotakin kesää varten.

Päätin hyödyntää kierrätysmateriaalia, joka on odotellut kaapissa. Kyseessä on pino omia vanhoja trikoopaitoja, jotka syystä tai toisesta olen poistanut käytöstä, vaikka kankaat ovat vielä käyttökelpoisia. Helmat ovat kutistuneet liian lyhyiksi tai saumat kiertyneet niin vinoon, että nämä ovat jääneet vähälle käytölle. Mekkoja ja yksi hamonen näistä sitten syntyi. Ideoin eri mallisia mekkoja, joita voi kaikkia käyttää pelkästään tai aluspaidan päällä. Kaventelin toppeja saumurilla ja osassa hyödynsin pääntiet, kädentiet tai helmat sellaisinaan. Osaa saksin reilummalla kädellä. Resoreiden ja erilaisten koristeluiden avulla puolivalmiista materiaaleista syntyy valmista suht nopeasti.

Ennen...

...ja jälkeen.

Kettumekko (josta kuvia ihan sivun alussa) syntyi topista, jonka koristelin pitsillä, leppis-napeilla, koristenauhalla ja kettu-aplikaatiolla. Tämän aplikaation leikkasin suoraan Ikean-kankaasta.

Pikaisen norsuhamosen ompelin paidanhelmasta, resorista ja kirpparilta ostetusta norsunkuvasta.



Tytön toiveena oli "intiaanityttömekko" ja inkkarihenkeä koitin luoda koristenauhoilla, helmillä ja omasta lapsuudesta tutulla hapsuhelmalla.




Aikanaan Thaimaasta ostettu helletoppi jäi kotimaassa vähälle käytölle ja muuttui nyt pikku fiksauksella mekoksi.


Niin ikään Thaimaasta oli tämä Lacoste-kopio-toppi, jossa halusin säilyttää krokotiili-teeman. Lisäsin logon pikkukrokon seuraksi isomman krokotiilin aplikaationa. Tämä aplikaatio oli oma tuotos vihreästä velourista, jota lisäsin myös pääntielle.



Tässä liivimekossa yhdistin topinhelman ja tilkkulaatikon kangassuikaleita. Koristeena on pitsiä ja kukkanapit.