sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Mekkotehtaan mekkoja


Sain ystävältäni lainaksi Mekkotehdas-kirjan, joka olikin kerrassaan ihana. Kauniita kuvia, ihania malleja ja hyvät ohjeet. Tekisi mieli ommella heti kaikki mallit! Tähän mennessä olen ommellut kolme mekkoa. Omalle tytölleni kaksi ja ystäväni tytölle kiitoksena kirjan lainasta yhden, josta kuvia myöhemmin.

Aiemmassa kirjoituksessa hehkutin, miten rentouttavaa oli ommella pitkästä aikaa täysin ohjetta seuraamalla. Niinpä ompelin nämäkin mekot tarkasti ohjeiden mukaan. Kirjassa olikin muuten harvinaisen selkeät ja hyvin laaditut ohjeet!




Tämän Maatuska-mekon kankaan olin ostanut jostain alesta ja tyttö ihastui siihen sen nähdessään. Malli oli kirjassa nimeltään "Mia" ja lisäsin siihen tuon maatuska-aplikaation. Maatuskaan käytin tilkkuja ja nauhanpätkiä. Kasvot tein kangastusseilla ja ompelukoneen suoraompeleella. Tereen tein valkoisesta vinonauhasta.


Keltaiseen Bambi-mekkoon käytin kauan säilömäni perintökankaan, joka oli aikoinaan Isoäitini mekko. Keltainen kukkakuosi on mielestäni niin nätti, etten ole sitä raaskinut aiemmin käyttää. Näissä arvokkaissa perintömateriaaleissa mietin aina, että käyttötarkoitus olisi sellainen, jota alkuperäinen käyttäjäkin arvostaisi.



Tämä mekkomalli oli "Matleena". Helmaan valitsin bambi-aplikaation, joka kirjassa oli jonkun toisen mekon helmassa. Suurensin kirjan bambi-kuvan kopiokoneella tuplakokoon. Nappeina on päällystetyt napit, joissa käytin aplikaation tummansinistä puuvillakangasta.

2 kommenttia:

  1. Ihania mekkoja! Maatuskamekko on erityisen söpö :) Mahtava kangas!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itsekin ihastuin kankaaseen heti, kun näin sen ja ostin sen silloin varastoon.

    VastaaPoista