torstai 20. joulukuuta 2012

Takkanurkkauksen Joulu


Sisustuksellisesti ongelmallisin kohta meillä on takan viereinen nurkkaus, johon en ole onnistunut keksimään täysin toimivaa ja nättiä ratkaisua. Mielestäni siihen tarvitaan istumapaikka, mutta liian iso tuoli tulee kulkureitille ja liian pieni jättää istujan piiloon takan taakse sohvalta katsottuna. Nyt jouluksi sain kuitenkin aikaiseksi ihan kivan kokonaisuuden.

Ennen

Jälkeen

Muistin varastossa olleen, vielä kokoamattoman kippiovisen kenkäkaapin, joka joskus hankittiin Ikealta ja kotona huomattiin sen olevan senttiä liian leveä kaavailtuun paikkaan. Nyt kokosin sen ainakin väliaikaisesti tähän ja se kätkee sisälleen joululehdet ja -cd:t. Nurkkauksessa on aiemmin kunnostamani dyykattu tuoli. Se on tähän paikkaan näppärän kokoinen, mutta aiemmin sen taakse on jäänyt aution näköistä tilaa, jonka kaappi nyt täyttää. Matoksi laitoin valkoisen taljan, koska tähän virkkaamani matto on ollut kesken ainakin vuoden...

Uuden kaapin pikkuhyllylle leikkasin mustasta kartongista bambirivistön ja laitoin taustalle pienen valosarjan. Kaapin päällä on kaksi pientä männyntainta vanhoissa kotikaljapulloissa. Pulloihin tein jouluiset koristelut rypistetyllä kaavapaperilla, koristeteipillä ja narunpätkillä.





Korkealle seinälle askarreltiin tytön kanssa tikapuut. Oksat kerättiin metsästä ja liimattiin kokoon erikeepperillä. Koristelu tehtiin katinlieolla ja kangassydämillä. Tikkaat roikkuvat katosta siimalla.



1 kommentti: