torstai 1. toukokuuta 2014

Kevättä lasiterassilla



Pääsiäisen aikoihin tein lasiterassilla kevätsiivouksen ja laitoin terassia keväisempään kuntoon. Tänne paistaa aurinko päivällä ja monena päivänä tarkeni jo hyvin istuskella. 



Terassin lankkupöytä tehtiin viime kesänä Sen lisäksi terassin kalustukseen kuuluu tämä vanha sivustavedettävä pinnasohva. Se on alunperin vanhempieni ensimmäisen yhteisen kodin sänky 70-luvulta. Sittemmin se palveli vuosikausia sohvana ja sänkynä mökillämme ja päätyi nyt lopulta tänne sohvaksi. Alkuperäisessä maalissa oleva sohva on säilynyt tosi hyvässä kunnossa ja tuo kivaa nostalgiaa terassille. 


Lapsuudestani muistan sen tilkkupäällysteisen istuinpatjan ja siksi halusin siihen nytkin tilkkupatjan. Terassin pintojen värimaailma on aika kylmä, joten tässä sain tuotua tänne väriä ja kodikkuutta. Suurin osa kankaista on aitoja retrokankaita mm. kirppislöytöjä ja vanhoja pussilakanoita ym. Niistä ompelin päällisen sopivan kokoiseksi leikattuun superlonpatjaan. Tyynyliinat ovat joskus aiemmin ostettuja ja ommeltuja. Pikkupöytä löytyi Ikealta. Sopiva matto tänne on vielä mietinnässä ja muutakin pientä hiomista kesää varten riittää, kun kotiudutaan Ruotsista ensi viikolla.

1 kommentti:

  1. Aivan upeat pöytä ja sohva! Ihanan pirteä ja hyväntuulinen tilkkupäällinen patjalla :)

    VastaaPoista