sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Piparkakkukuusi ja muuta jouluista

Lyhdyn sisällä on pieni valosarja

Joulutunnelma levisi taloon viimeistään tänään hieman varaslähdöllä paistetun kinkun myötä. Koristuksiakin tällaisen näpertelijän taloudesta tietysti löytyy etenkin jouluisin, niin itse tehtyjä kuin ostettujakin.

Valonkantaja valaisee nyt joulupalloja.





Hellyyttävä olkipossu löytyi joskus Elloksen alesta. Kaapin päällä näkyvät Sia-messinkienkelit ovat lahja äidiltä.

Oma suosikkini koristeista on piparkakkukuusi, jonka askartelin viime jouluna. Näin vastaavan kapistuksen jossain joululehdessä ja ihastuin ideaan.

Erilainen joulupuu

Rungon tein vanhempien pihalta löytyneestä salaperäisestä pensaasta, jonka lajike ei minulle selvinnyt. Siihen oli kuitenkin kasvanut monimetrisiä suoria paksuhkoja oksia/varsia, jotka oli lupa katkaista. Katkoin sopivia pätkiä oksasakislla ja kuivatin niitä sisällä jonkin aikaa. Rungon kokosin rautalangalla ja pystytin vanhaan kukkaruukkuun, joka valettiin täyteen betonia. Maalasin rungon ruukkuineen valkoiseksi. Sitten vaan piparkakun leivontaan ja piparit nauhoilla roikkumaan.

Perinteisiä tähtiä ja sydämiä

Kunniapaikalla

Kuusen paikka on keittiön ja ruokailutilan välisessä avohyllyssä ja sieltä se levittää jouluista tuoksua, vaikka piparitkin ovat viimevuotisia. Suosittelen tätä, sillä kuusi on helppo, edullinen ja persoonallinen jouluaskartelu, joka ainakin meillä on kerännyt katseita.


Tunnelmallista joulun odottelua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti