Ompeluksille ja vastaaville ei juuri ole jäänyt aikaa, kun pihahommat vetävät puoleensa. No, käsitöitähän nämäkin oikeastaan ovat.
Pihamuurikivien älyttömät hinnat ajoivat miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja pihaistutusten rajauksiin. Tontillamme nurmikot ja laatoitukset sekä sora-alueet on edellisten asukkaiden toimesta rajattu jykevillä betonipalkeilla. Muuten pidän tästä ratkaisusta, mutta vähän rumaahan tuo tylsänharmaa betoni on, joten niitä odottaakin jatkossa maalaus. Tontin reunoilta löytyi valtavasti erikokoisia kiviä, joita olen myös hyödyntänyt istutusten rajauksessa.
Oikealla betonipalkkia, vasemmalla kivirajaus |
Pääoven viereen olin suunnitellut istutusalueen, jonka halusin rajata ja korottaa nurmikkoalueesta. Kaupan muuri olisi tullut maksamaan parisataa, joten päädyin nikkaroimaan puisen istutuslaatikon.
Istutukset käynnissä vielä keskeneräiseen laatikkoon. |
Laudat maksoivat parikymppiä ja maalit löytyivät jo varastosta. Halvaksi tuli siis ja lopputulokseenkin olen oikein tyytyväinen! Valkoinen laatikko vihreine kasveineen on raikas yksityiskohta pihalla. Lootan tein ihan yksinkertaisesti niin, että ensin löin maahan nurkkatolpat, joihin sitten ruuvasin kiinni reunalaudat. Vatupassilla tarkistin, että menee suht suoraan. Muuten tämä on aika rennolla otteella koottu eikä ehkä ihan joka kohdasta kaipaa tarkastelua lähietäisyydeltä... Alimmat laudat upotin maahan. Nurkat ja yläreuna viimeistelin kapeammilla laudoilla. Laudat maalasin kertaalleen ennen kokoamista valkoisella aitamaalilla ja toisen kerran valmiina laatikkona.
Laatikkoon istutin Rautatienpuun, joka on riippamallinen koristeomena sekä juhannusruusuja ja maanpeitoksi perennoja. Kasvit erottuvat kuvissa ihmeen huonosti, mutta se lootahan tässä pääasia onkin. Laatikon ympärys kaipaa vielä jonkin sora-alueen tai vastaavan ruohonleikkuun helpottamiseksi.
Näkymä olkkarin ikkunasta |
Hyvin sopii istutuslaatikko paikalleen ja on kivan mallinen. Mulla on vastaava projekti edessä,vuoden odottelun jälkeen mulla on vihdoin laudat pihalla, nyt tarttis vaan jaksaa kaivaa sirkkeli esiin... =)
VastaaPoista