Tästä lähtöasetelmasta syntyi pihalle yksi mielestäni hauska yksityiskohta. Tonttimme rajautuu pieneen metsään, mutta itse tontilla on oikeastaan vain yksi puu. Keskellä etupihaa on yksi yksinäinen mänty. Sen alle tein pienen istutusalueen. Laudoista nikkaroin siihen sahaa ja naulapyssyä apuna käyttäen tikkaat, joiden alle istutin säleikköviiniä. Viiniköynöksen olisi sitten tarkoitus ajan kuluessa valloittaa tikkaat.
Tikkaat ovat tarkoituksella karkeatekoiset ja niiden on määrä olla säiden armoilla ympäri vuoden. Ne olisi voinut tehdä valmiiksi harmaantuneesta puusta, mutta koska sitä ei ollut tähän hätään saatavilla, käsittelin tikkaat kuultavalla puunsuojalla.
Viiniköynöksen lisäksi istutin yksivuotisen kärhön väriä tuomaan. Lisäksi puun alla on kannuun istutettu juoru ja Norjan-reissulla ostetun sisustuslehden välissä olleet kesäkukkasiemenet kylvettynä. Saapa nähdä, mitä tästä tulee, kun kasvit kasvavat (toivottavasti).
Sieltä se viiniköynös kurkistelee. |
Kärhö kurkottaa jo kohti tikkaita. |
Juoru kannussa. |
Kivoja puutarhaideoita!
VastaaPoista