sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Askartelua parivuotiaan kanssa


Kahden vuoden ja kahden kuukauden ikäinen tyttömme on viime aikoina innostunut askartelusta oikein toden teolla (olosuhteiden pakosta varmaankin). Vaikka itse olenkin koulutukseltani käsityönopettaja, näin pienten kanssa askartelusta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Nuorimmat oppilaani ovat olleet kolmasluokkalaisia. Nyt olenkin päässyt miettimään ja kokeilemaan, millaiset jutut parivuotiaan kanssa onnistuvat.

Suuressa suosiossa on kaikenlainen maalaaminen. Olen antanut tytön maalata omia maalauksia ja lisäksi olen ottanut hänet avuksi maalaamaan kaikenlaista, mitä itse olen maalannut. Jos pinnasta pitää saada tasaista ja viimeisteltyä, maalaan viimeisen kerroksen yksin.

Yhdessä maalattiin esimerkiksi tämä pupun ämpäri.

Kaikkein mieluisinta puuhaa tytölle on pikku koristeiden esimerkiksi muovitimanttejen ja aivan erityisesti nappien tutkiminen, valitseminen ja liimaaminen johonkin askarteluun. Olen antanut hänen surutta tuhlata nappivarastoani. Taannoin askarreltiin esimerkiksi synttärikortti kummisedälle. Tyttö maalasi ensin pohjan, johon oli määrä liimata koristeita. Keskityin hetkeksi omiin juttuihin ja annoin tytön liimata nappeja. Parissa minuutissa niitä olikin päätynyt korttiin melkoinen määrä...

Päivänsankarin mielestä kortti kuvaa hyvin 35-vuotiaan riemua vanhenemisesta...

Pääsiäiseksi tehtiin tietenkin virpomavitsoja ja tässä tytön osuudeksi jäi oikeastaan höyhenten lajittelu ja valinta. En keksinyt, miten kiinnitys olisi häneltä onnistunut. Tosin tällainen materiaalien tutkiminen ja sopivien värien valinta tuntuu kyllä olevan mieluista. Lisäksi vitsoihin askarreltiin mukaan pääsiäiskortteja. Tyttö valitsi Taika-lehden malleista mieluiset ja minä leikkasin osat. Osien ja koristeiden liimaus onnistui tytöltä jo yllättävän itsenäisesti ja itse hämmästyin sitä, miten hyvin silmät ja nokat löysivät paikkansa.

Askartelun riemua pääsiäiskorteissa!

Olen havainnut hyväksi tyyliksi antaa tytön kokeilla ja osallistua melkein kaikkeen, mistä hän on itse kiinnostunut. Ompelukoneet ja neulat on jätetty rauhaan, vaikka ne kovasti kiinnostaisivatkin :) Saksilla leikkaamista olen antanut harjoitella, kun into oli niin kova. Pienillä turvallisilla saksilla tekniikka alkoikin jo luonnistua parin kerran jälkeen. Itse olen yllättynyt, mitä kaikkea tuon ikäinen jo osaa, kun saa kokeilla. Sotkua syntyy, mutta samallapa oppii jälkien siivoamista. Olen myös havainnut, että askartelu on hyvä keino saada lapsi välillä keskittymään ja rauhoittumaan aktiivisempien leikkien lomassa.

Olisi kiva kuulla, jos joltain löytyy hyviä vinkkejä pikkuisten askartelutouhuihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti