tiistai 16. syyskuuta 2014
Runkopatjasohva
Kakkoskodin kalustuksessa ja sisustuksessa pyrittiin siihen, että uutta hankittaisiin mahdollisimman vähän. Ykköskodista ei juurikaan liiennyt huonekaluja tänne ja esimerkiksi sohva piti kehitellä jostain. Lähipiiristä löytyi sopivasti jalaton 120 cm leveä runkopatja. Päällystin patjan keltaraitaisella tukevalla kankaalla. Tämäkin löytyi joskus anopin varastoista ja sitä sattui olemaan riittävästi näin isoon huppuun. Väri näytti etukäteen aika rajulta, mutta valmiina se onkin aika kiva.
Sänkysohvalle haalin sieltä täältä kasan tyynyjä. Ison harmaan ja pienen mustavalkoisen nappasin ykköskodista. Yhteen vanhaan tyynyyn ompelin päällisen talokankaasta, joka on ainoa ihan uusi hankinta olkkariin. Sitä on myös sohvan vastapäisellä seinällä pitkänä verhona. Toiseen vanhaan tyynyyn tein päällisen Marimekon Lumimarja-kankaasta, joka oli meillä joskus seinätauluna. Yhteen tyynyyn hyödynsin Isoäidinperintö-varastoista löytyneen keltaisen pitsiliinan.
Tuo Ikean paperivarjostinjalkalamppu on lojunut kaapissa käyttämättömänä vuosia ja päätyi nyt tänne. Ihan kivaa tunnelmaa sen valo tuokin tähän korkeaan ja aika vähäkalusteiseen huoneeseen. Sänkysohva oli hyvä ja ilmainen ratkaisu tänne. Ihan kiva loikoilupaikkahan siitä tulikin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mistä tuota ihanaa talokangasta löytyy? :)
VastaaPoistaItse löysin sen Kauhavan Kilokankaasta :) Kangas on ARVIDSSONS TEXTILIN ja nimeltään "Lyseborg".
VastaaPoistaEihän sinulla satu olee myydä palasta tuota lyseborg kangasta? Ei läydy juuri tuota väriä mistään ja tartteisin yhden talorivin taulua varten :)
VastaaPoistaOho, sori, en ollut huomannut kysymystäsi. Vieläkö tarvitset kangasta? Ylimääräistä ei jäänyt, mutta paikallisessa kangaskaupassa näytti olevan ja olen ajatellut käydä ostamassa vielä toisen verhon sitä.
VastaaPoista