torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä

Näiden keväisten kuvien myötä Aurinkoista Pääsiäistä kaikille!

Viime vuonna tytön kanssa maalattuja ja koristeltuja munia 

Koivunoksat koristeltiin pienillä puumunilla ja lehdetkin ehtivät puhjeta!


Tipusia ohraniityllä


Olkkarin hyllyn keväinen ilme


Viime pääsiäiseksi vanhasta neuleesta ompelemani pupu vaihtoi asua ja hyppäsi keinuun.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Pinkkiä


Muutama vuosi sitten hamstrasin jostain alekorista ihanan pinkkiä lankaa. Sitten löysin Novitan neulelehdestä ohjeen, jossa tästä langasta oli tehty keeppi. Neuloin sen, vaikka epäilin, käyttäisinkö sitä. Pinkki väri ja paksu palmikkoneule olivat niin herkullinen yhdistelmä ja lanka ja malli olivat nopeita neuloa.

No, käyttämättähän se jäi ja aina välillä pyörittelin sitä harmissani, kun en keksinyt, miten hyödyntäisin sitä. Nyt sain mielestäni loistoidean, kun halusin kevään myötä vähän väriä sisustukseen. Keepistä tuli tyyny.




Viereisen lipaston päälle askartelin vielä pinkit kreppipaperikukat. Oksat ja maljakko syntyivät joskus viime vuonna yhteistyössä tyttären kanssa.



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Huppari



Ompelin 2-vuotiaalle kummipojalle synttärilahjaksi hupparin. Halusin iloisia, kirkkaita värejä, hauskan kuvan ja jotain kivoja yksityiskohtia. Kaava löytyi Ottobrestä (1-2013). Alkuperäinen huppari oli kokonaan vuoritettu ja edessä oli tiikeri-aplikaatio. Itse vuoritin vain hupun ja kuvaksi piirsin hymyilevän, pitkulaisen koiran.




Materiaaleina on college-neulos, resori ja hupussa trikoo. Harmaat osat ovat omasta liian lyhyeksi kutistuneesta hupparistani, joten tässä oli tällainen kierrätysteemakin. Koira-aplikaatioon käytin oranssia collegea. Silmät tein napeista ja pikkuhelmistä ja kaulapannan koristenauhasta ja valkoisesta muovitähdestä. Valkoisia tähtiä löytyy myös hupun trikoosta.


Sopivaa muoviketjua ei paikallisesta kangaskaupasta sattunut löytymään, joten laitoin tällaisen metallisen. Ei ehkä paras lastenvaatteeseen (toivottavasti ei ole hankala käyttää), mutta ainakin ihan kivan näköinen. Ja pisteenä i:n päälle löysin saman väriset nappulatkin hupunnyöreihin. Koristeeksi lisäsin nuo kolme nappia eteen, kun olivat noin sopivan värisetkin.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Leikkiherkkuja

Edellisessä keittiö-postauksessa näkyivätkin jo nämä leikkipullat ja -kakku, jotka askartelin tytölle. Nämä oli tosi nopea tehdä, koska en sortunut turhaan näpertelyyn, vaan suosin lähinnä runsasta liiman käyttöä. Jos askartelen yksin, ilman 3-vuotiasta apuria, tykkään usein tehdä tällaisia nopeita askarteluja, joissa syntyy hyvää ja näyttävää jälkeä vauhdilla. Ajattelen, että kaikkea ei ole pakko aina ommella pikkutarkasti viimeisen päälle, vaikka osaisikin. Toki sekin on välillä hauskaa ja tarkoituksenmukaista, mutta tässä tapauksessa esimerkiksi kiinnitin melkein kaiken runsaalla erikeepperillä. Kunnon liimaus syntyy hetkessä ja kestää leikeissä.




Kakun tein oikeaan pieneen kakkuvuokaan. Leikkasin styroxista sopivan palan ja liimasin sen pinnalle vanulevyä tuomaan oikeaa pinnanmuotoa. Sitten päällystin kappaleen huopakankaalla, jonka kiinnitin erikeeperillä. Liimasin myös kakun kiinni vuoan pohjaan. Kuorrutuksen tein seoksella, jossa oli suunnilleen puolet erikeepperiä ja puolet valkoista askartelumaalia. Sekoitin sen pieneen minigrip-pussiin, leikkasin kulman pois ja pursotin kakulle. Kuorrutteesseen painelin koristeeksi muovihelmiä.


Pullat tein styroxpalloista, jotka leikkasin ensin mattopuukolla kahtia. Päällystin pallonpuolikkaat puuvillakankaalla. Leikkasin ympyröitä, joiden ulkoreunaan ompelin rypytyslangan. Langalla kiristin kankaan pallon ympärille niin, että ryppyreuna jäi pullan päälle. Nämä kohdat peitin liimaamalla päälle kuorrutteen huopakankaasta. Loppusilaus syntyi näihinkin muovihelmillä. Pullien pohjaan liimasin vielä magneetit. Näin ne pysyvät paremmin pienellä metallitarjottimella, joka toimii pullapeltinä. Löysin kaupasta hattivatti-tarjottimen, joka on juuri sopivan kokoinen leikkiuuniinkin.



Tytön tämän hetkisiin leikkeihin nämä olivat ihan täysosuma. Kovassa käytössä ovat päivittäin. Myös 11 kuukauden ikäistä pikkuveljeä etenkin nuo pullat kiinnostavat kovasti, mutta turvallisuussyistä ne on koitettu pitää saavuttamattomissa. Kahvikutsuilla pullat näköjään tarjoillaan barbille ja pehmoleluille ja pikkuveljelle katetaan legopalikka muovimukissa...

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kolmevuotiaan keittiö


Tytöllä oli kuukausi sitten 3-vuotissynttärit ja lahjatoiveena leikkikeittiö. Alkuperäinen toivomus oli jossain lelukuvastossa nähty kirkkaanpunainen muovikeittiö, mutta onneksi saatiin markkinoitua tilalle tällainen itsekoottu versio.



Valkoisen Brion-hellan löysin joulunjälkeen netistä alennuksesta. Sen yläpuolelle maalattiin meidän makkarin vanha hylly, johon tyttö sai itse valita värin värikartasta. Siihen sopivat hyvin roikkumaan paistinpannut ja kattilat.



Uusina tarvikkeina keittiöön tuli Ikean pastellinvärinen kahvikalusto ja vanha espressopannu, jonka maalasin vaaleanpunaiseksi. Lisäksi askartelin keittiöön tarjottavaksi noita herkkupullia ja pienen kakun, joista kerron vielä tarkemmin, kun saan niistä parempia kuvia tänne.

Kahvikutsuja täällä on nyt järjestetty tiuhaan tahtiin ja kymmenkuinen pikkuvelikin on ottanut hellanurkan suosikkipaikakseen.



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lastenhuoneen taulu



Tämä taulu askarreltiin lastenhuoneeseen yhdessä tytön kanssa. Taulun henkilöinä ovat lapset niin, että kasvot  leikattiin valokuvista. Taulun "tarinan" tyttö ideoi niin, että hän itse, prinsessa, ja pikkuveli-merirosvo purjehtivat laivalla etsimässä aarretta. Taivaalla piti olla sateenkaari ja eväskorissa tarkoin valittuja herkkuja.

Taulun pohjana on vanha maalauspohja, joka päällystettiin ensin vaalealla kartongilla. Meri tehtiin niin, että rypistettiin vihreää kreppipaperia, joka kiinnitettiin ja maalattiin erikeepperin, veden ja askartelumaalin seoksella. Kreppipaperi rypistyi sopiviksi laineiksi ja homma oli kolmevuotiaalle hyvin mieleistä. Taivas maalattiin vastaavalla tavalla silkkipaperille.


Sateenkaarta maalatessa opeteltiin yhdessä värien sekoittamista ja se osoittautuikin kolme vuotiaalle todella mielenkiintoiseksi ja kivaksi hommaksi. Sekoitetuilla väreillä sitten maalattiin sateenkaari yhdessä.

Muuta tytölle sopivaa hommaa tässä oli värien ja materiaalien valinta, laivan osien maalaus ja osien paikalleen liimaus. Taulua tehtiin vähissä erin monena päivänä niin, että mielenkiinto säilyi. Tämä oli onnistunut ja monipuolinen askarteluidea tehtäväksi yhdessä tytön kanssa. Ja kaikkein hauskinta taisi olla valokuvahahmojen käyttö ja seikkailun suunnittelu!


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lahjalaukku

Tässä yksi kolmevuotislahjaksi ommeltu laukku. Malli on sama Mekkotehtaan malli, jolla olen tehnyt aikaisemmatkin laukut. Tässä laukussa oli tälläinen pallokangas-teema ja iloisia, kirkkaita värejä.


Nimen kirjaimet kiinnitin kaksipuolisella liimakankaalla ja tiheällä suoraompeleella.