sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Virkattu matto

 
Tämä trikookuteesta virkattu matto syntyi "omasta päästä" ilman ohjetta tai mallia ja aiheutti matonvirkkausvillityksen. Alunperin ajattelin maton keittiöön ja siellä se nyt onkin. Kun matto oli jo lähes valmis googlasin virkatun maton. Löytyi ihania malleja ja ideoita. Suunnittelin jo keittiöön paremmin sopivan version. Ja muitakin ideoita syntyi niin, että heti pitäisi päästä virkkaamaan lisää. Tämä päätynee ehkä tytön huoneeseen, kun pääsen taas jatkamaan sen sisutusprojektia lähiaikoina.


 Käytin vanhoja trikookuteen jämiä 10 numeron koukkua. Kudetta piti käydä ostamassa lisääkin, kun sitä kului yllättävään tahtiin. Koukkukin katkesi kertaalleen eli aika jäykkää hommaa oli. Mukavaa ja helppoa tämän tekeminen kuitenkin oli. Halkaisjaltaan matto on 120 cm ja kudetta kului ehkä noin 5 kg. Pitsireunusta lukuun ottamatta tein koko maton kiinteällä silmukalla. Ensin tein 5 ketjusilmukkaa ja yhdistin piilosilmukalla renkaaksi. Renkaaseen tein 10 kiinteää silmukkaa. Lisäykset tein niin, että ensin joka toiseen silmukkaan 2 silmukkaa, seuraavalla kerroksella joka kolmanteen 2, sitten joka neljänteen 2 jne. Viimeisellä kerroksella 2 silmukkaa tuli joka kahdenteenkymmenenteenyhdeksänteen silmukaan :) Pitsireunaa varten tein 15 silmukan ketjusilmukka kaaria, jotka kiinnitin 15 silmukan välein reunaan piilosilmukoilla. Kaariin tein 12 pylvästä kuhunkin.


Seuraavaksi ajattelin kokeilla jonkinlaista pitsimattoa. Tosi kivoja mattoja löytyi ainakin Virkkuukoukussa-sivuilta. Näitähän voi tosiaan tehdä vaikka pitsiliinojen tai isoäidin neliön ohjeella!

2 kommenttia:

  1. Ihana!
    Saas nähdä pukkaako itselläkin maton virkkaus villitys ;o)

    VastaaPoista
  2. Onpas hieno matto! Suunnittelen juuri itsekin maton virkkaamista...

    VastaaPoista