perjantai 29. huhtikuuta 2011

Ulkohousut

Siskoni eli tytön kummitäti osti tytölle jo vuosi sitten alennusmyynnistä takin, joka alkaa nyt olla sopivan kokoinen. Takki on paksuhkoa ulkoilukangasta, tosi pirteällä kukkakuosilla ja vuoritettu trikoolla. Muistaakseni se oli Kappahlista. Siihen piti saada housut, jotka ompelin turkoosista enstexistä.

Ostotakki ja ommellut housut

Henkselit ovat kumihauhaa, vuori tavallista puuvillaa ja pyllyn kohdalla bambufleeceä. Edessä on vetoketju ja vyötäröllä kuminauhakuja. Myös lahkeensuissa on kuminauhat. Tarkoituksena on, että alle mahtuu lämmikettä, mutta vähän lämpimämmällä kelillä alle ei tarvitse toisia pitkiähousuja. Siksi halusin vuorikankaaksi jonkun iholle mukavan materiaalin, joka ei hiosta, kuten vuorikankaat usein.

Housut edestä
Housut takaa
Vuoritus

Sopivaa kaavaa ei kirjaston lehdistä tähän hätään löytynyt, joten muokkasin kaavan Suuren Käsityön (eikä taaskaan numeroa tiedossa!) kuorihaalarin kaavasta. Muokkaus vähän epäilytti, kun en ollut aikaisemmin tai ainakaan piiiitkään aikaan tehnyt lastenvaatteenkaavoja, mutta hyvinhän tuo onnistui. Sopivan malliset tuli, käytössäkin toimivat hyvin ja kasvunvaraa on, että mahtuvat vielä syksylläkin.

Malli ehti kiivetä uuteen suosikkipaikkaansa peilikaappiin...
Kasvunvaraa piisaa

3 kommenttia:

  1. Todella ihanat housut!
    Mä hain eilen ulkopuku ja sadekankaita, enshätään ainaki yhdet ulkoiluhousut täytyy tehdä ja toi pepun kohdalle lämpymempää on kyl mahi idea!!! :)

    VastaaPoista
  2. Sain juuri valmiiksi ulkoilupuvun tytölle ja henkselihousuihin otin myös kaava parin vuoden takaisesta Suuri Käsityö-lehden haalarista. =)

    VastaaPoista