torstai 9. helmikuuta 2012

Lastenhuoneen päiväpeitto


Tyttö siirtyi äskettäin nukkumaan omaan huoneeseen ja viimein sain ommeltua sänkyyn käytännöllisen päiväpeiton. Sänkynä tytöllä on vanha perintösänky, jonka kunnostin aikaisemmin (voi kurkata tästä).
Aiemmin sängyn toimiessa sohvana, siinä oli päällekkäin kaksi patjaa. Nyt toinen poistettiin niin, että sänkyyn jää vähän laitoja ja tyttö pysyy siellä. Toinen vanhalla päiväpeitolla päällystetty patja on sängyn takana seinää vasten pehmikkeenä. Ompelemani koristetyynyt ovat nyt sängyn päädyissä.



Uudessa päiväpeitossa käytin Ikean kangasta, jonka olin ostanut varastoon ajat sitten ihan vaan kivan kuosin takia. Se sopi väreiltään huoneeseen ja tyttökin ihastui siihen sen nähtyään. Toisen puolen tein vanhasta, mutta täysin käyttökelpoisesta, kauniista pitsilakanasta. Lakanan pitsireunat taittuvat etupuolelle peiton molemmissa päissä. Väliin laitoin ruskean tikkikankaan. Ruskean siksi, että se näkyy pitsin takaa ja tumma taustaväri korostaa pitsikuviota kivasti.



Halusin peitosta sellaisen, että sitä on helppo ja nopea käyttää. Lisäksi tarkoituksena oli, että peitto pysyisi suunnilleen paikoillaan, vaikka sänkyä käytetään sohvana ja leikeissä päivisin. Siksi ompelin päiväpeiton jalkopäähän pussin, joka pujotetaan patjan ympäri ja pitää peiton näin paikoillaan. Itse peitto on juuri sängyn pituinen ja levyinen. Nukkumaan mennessä se on helppo kääntää jalkopäähän ja aamulla tai päiväunien jälkeen taas takaisin.



Sängyn päätyyn tein vielä päiväpeittokankaasta oravataulun ja lukuvaloon pinkit kukanterälehdet ympärille.


1 kommentti:

  1. Todella hieno päiväpeitto! Mustakin kuosi on ihana :) Kiva pussitusidea!

    VastaaPoista