tiistai 11. syyskuuta 2012

Pieni herrasmies

Huhhuh, kylläpä arki kahden lapsen kanssa on vienyt ajan niin, että blogi on taas virunut hiljaisena. Toki olen välillä rentoutunut käsitöiden parissa, mutta tänne blogiin saakka en ole ehtinyt niitä saada. Nyt on tarkoituksena kunnostautua tässä asiassa.


Loppukesällä ompelin ystävän pojalle housut ja lakin häihin. Kaavat olivat Ottobre-lehdistä. Kangas oli ruskeaa pellavaa. En ollut pitkään aikaan ommellut muille, kuin ihan lähipiirille ja koin tässä eräänlaisen valaistuksen. Yleensä ommellessa en seuraa kovin tarkkaan ohjeita vaan sovellan ja ompelen siinä järjestyksessä, kuin parhaaksi katson. Nyt, kun ompelin tavallaan tilauksesta, päätin seurata ohjetta kirjaimellisesti. Tämä olikin yllättävän rentouttavaa, kun homma ei vaatinutkaan niin paljon omaa ajattelua. Tällaista taidan suosia välillä jatkossa omissakin ompeluksissa.

Wanhan tyylin henkselihousut ja lippahattu olivat varsin kivan näköiset pikkuherrasmiehen yllä! Malli oli tavallista erikoisempi, sillä housuja ei avattu keskeltä edestä, vaan taskunsuista, joissa oli nappikiinnitykset. Empä ollut tällaista ennen ommellut, mutta vaikutti ihan toimivalta tämäkin. Napittamista pukiessa kyllä riitti, sillä yhteensä housihin tuli 12 nappia läpineen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti