tiistai 29. huhtikuuta 2014

Leikkimökin sisustus

Viime kesän lopulla lapset saivat pihaamme leikkimökin. Aiemminkin mainittu mökki tuli meille valmiiksi rakennettuna täältä ja ulkopuolen maalaamisen jälkeen päästiin sisutamaan.

Sisällä mökissä esikoinen sai toteuttaa mieltymyksiään ja yksi seinä maalattiin tytön itse valitsemalla violetilla. Muut seinät ja katto maalattiin valkoiseksi. Mökki sisustettiin myös omistajan näkemyksiä kuunnellen ja siksipä pastellisävyjä ja leivoskuoseja riittää. Verhot ompelin kirpparikankaista. Vieoletille seinälle ostettiin pinkki viirinauha nuorten työpajalta. Sivussa näkyvän kruunupeilin tuunasin tytölle joskus lastenhuoneeseen ja se löysi nyt paikkansa täältä. Alla oleva tanko purnukoineen on Ikealta.


Aiemmin lastenhuoneessa olleet hella hyllyineen ja pikkupöytä jakkaroineen siirtyivät mökkiin. Pöydän päälle kaivoin joskus alekorista haalimani kynttiläkruunun, jossa ei tietenkään ole tarkoitus oikeasti polttaa kynttilöitä. Mökissä on vielä tuunattu sohva ja pikkulipasto, jotka esittelen myöhemmin, kun niitä ei näissä kuvissa näkynytkään.


Yhdelle valkoisista seinistä teimme lasten kanssa taulukollaasin. Kirpparilta löytyneet kehykset maalattiin yhdessä eri väreillä. Kehyksiin valittiin lasten vanhoista synttäri- ja muista korteista mieluisimmat.



Mökki on ollut jo ahkerassa käyttössä. Tänä keväänä tehdään vielä jotain aika rumalle ja epäkäytännölliselle filmivanerilattialle ja pientä sisusteluahan täällä voi jatkaa loputtomiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti