lauantai 12. helmikuuta 2011

Virkattu matto 2


Virkattu matto numero 2 valmistui pikaisella vauhdilla. Ekan maton jälkeen innostuin netistä löytyneistä pitsimatoista ja halusin itsekin kokeilla hetimiten. Kuteita hankin Oulun reissulla Kempeleen mattokutomosta, jossa olikin aika hyvä värivalikoima ja mukava palvelu. Ohjeena käytin Modassa (3/2009) ollutta Juhannusruusu-maton ohjetta, joka löytyi kätevästi netistä. Ohjetta olivat käyttäneet muutkin bloggaajat ja bongasin sen ainakin täältä ja täältä.


 Lisäsin mattoon muutaman ylimääräisen kerroksen saadakseni siitä tarpeeksi suuren. Jätin myös lopusta ennen terälehtiä tulevat ketjusilmukkalenkkikerrokset kokonaan pois ja tein tilalle täyden kierroksen pylväitä, koska nuo kerrokset näyttivät minusta jotenkin sekavilta. Maton halkaisija on 130 cm ja kudetta meni noin 5 kg. Tällä kertaa innostuin myös kellottamaan työn ja aikaa kului yhteensä vajaat 10 tuntia. Matto valmistui kolmessa päivässä ja yllätyin täysin siitä, miten nopeaa tämän tekeminen oli. Pylväskerrokset ovat niin korkeita, että työ eteni tosi nopeasti aiempaan kiinteilläsilmukoilla virkkaamaani mattoon verrattuna. Kude oli aika pehmeää ja siksi matto on vähän "lötkö". Seuraavassa matossa käyttäisin (ja käytänkin) jäykempää kudetta. Tosi kiva tästä kuitenkin tuli!

Tämäkin matto tuli keittiöön. Edellinen oli mielestäni liian huomiotaherättävä, joten se väistyi lastenhuoneeseen ja vaatii ehkä vielä jotain jatkojalostusta. Sopivan värin valinta oli hankalaa. Keittiö on aika tummasävyinen ruskeine kaapinovineen ja tummine tasoineen. Lattiakin on tummanruskea. Joku vaalea olisi sopinut parhaiten, mutta en halunnut keitiön lattialle niin arkaa väriä. Harmaa löytyi oikeastaan ihan vahingossa ja sopii noihin laatikoiden ja pöydänreunojen metalliseen sävyyn.

1 kommentti:

  1. Ihana Matto! Pitäisköhän itsekin innostua, ei niin käsityöihmisenä, ois ihana saada kevääksi uutta ja raikasta! Lisää näitä :)

    VastaaPoista