lauantai 16. lokakuuta 2010

Markkinalöytöjä

Kävin katsastamassa käsityötarjonnan jokasyksyisillä Maalais-markkinoilla, josta löytyivät mm. edellisen postauksen pitsisydämet. Markkinoilla oli muutenkin varsin runsas ja laadukaskin käsityötarjonta. Erityisesti ihastelin toinen toistaan koreampia pitsi- ja kirjoneule asusteita. Tuollaisissa paikoissa iskee aina himo kopioida kaikki jutut itselle. Tätä, tätä ja tätä pitäisi itsekin kokeilla, kun vaan ehtisi...Toisaalta käsityöharrastaja voi mielestäni myös ostaa laadukkaita käsitöitä. Itse en yleensä ostaisi neulottuja tai virkattuja pipoja, huiveja tms. kaupasta, mutta esimerkikis tällaisilta markkinoilta tai messuilta voin ostaa toisen harrastajan töitä. Nytkin löysin kauniit pitsineulesäärystimet, kiva talviasuste kaltaiselleni vilukissalle.

Pitsineulesäärystimet

Olen suunnitellut vastaavien neulomista jo pitkään, mutten ole saanut aikaiseksi. Nämä olivat mielestäni tosi herttaiset ja sopivat hyvin kapeiden farkkujen kanssa ja ulkokäytössä nilkkurien varren päällekin. Lanka on Novitan Nallea.

Vilukissan talviasusteet

Lisäksi ostin käsintehdyn puulastan, koska siskoni ei voinut käsittää, miten tulen toimeen ilman puulastaa. Ilmankin olen pärjännyt, mutta nyt on sekin olemassa ja varsin mallikas kappale onkin, sileä ja linjakas. Pitäisi ehkä vielä öljytä tämä.

Puulasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti